torstai 28. maaliskuuta 2024

Ritva on astutettu

 He ovat nyt saaneet toisensa 💘🥂💕


FI KVA-B Metsäsuharin Vilkas "Toivo" ❤️ Kotilinnun Vesihelmi "Ritva"


Toiveissamme olisi hyvän kokoinen satsi pieniä tulevaisuuden toivoja ❤️🙏


Mikäli Ritva tulee kantavaksi syntyvät pennut sopivasti kesän kynnyksellä 🌷☀️




sunnuntai 17. maaliskuuta 2024

Ritvan juoksu on alkanut 😍


Ritva

Ritva (Kotilinnun Vesihelmi) aloitti juoksun hieman odotettua aikaisemmin, mutta oikein hyvään aikaan silti. Seuraavan muutaman viikon sisällä matkaammekin jo miehelään. Ritvan puolisoksihan on valikoitunut Toivo (FI KVA-B Metsäsuharin Vilkas), joten kilometrejä kertyy, kun ajellaan Keski-Suomesta Pohjois-Savoon ja sieltä taas Etelä-Pohjanmaalle ja takaisin. Todennäköisesti ainakin pariin kertaan. Työnantajaltakin tämä harrastukseni vaatii melkoisesti ymmärrystä ja joustoa, mutta hei, ei mikään hyvä tule helpolla 🤭

Peukut pystyyn että astutus sujuisi hienosti 👍👍